Yhteystiedot

Tuovinen Markus

puh. 045 1331776 (arkisin 16 jälkeen,

viikonloppuna 9.00-21.00)

caprimk1@gmail.com

 

Ennen kuin pennut muuttavat uuteen kotiin,  on ne  rekisteröity, eläinlääkärin tarkastamia, sirutettuja ja useampaan kertaan madotettuja. Pennut luovutetaan aikaisintaan 12  viikon ikäisinä, jolloin ne ovat saaneet myös tehosterokotuksen. Kaupasta laaditaan kirjallinen myyntisopimus. Toivoisin, että pennunostaja kävisi tutustumassa pentuun paikanpäällä ennen luovutushetkeä.

Pentua ei tule koskaan hankkia hetken mielijohteesta. Kissa elää jopa 20-vuotiaaksi ja siitä on paljon kuluja, mm. eläinlääkärikulut,matolääkkeet, tarvikkeet, kissanhiekka ja tietysti laadukas ruoka. Tämän vuoksi pennun hankinta tulee olla tarkoin harkittua.  Myös allergiat kannattaa ottaa huomioon, esim. lapsiperheessä,  jossa ei ole ollut aiemmin kissaa, allergia voi puhjeta pian kissan hankkimisen jälkeen. Tämän vuoksi olisi hyvä, jos lapsi olisi ollut aiemmin kosketuksissa kissojen  kanssa allergisuuden testaamiseksi. Pentu kuitenkin kiintyy hyvin pian uuteen perheeseensä ja on ikävää, jos se heti kiinnyttyään joutuisi allergian vuoksi muuttamaan uuteen, outoon paikkaan.

 

Ragdoll kaipaa paljon seuraa ja se ei mielellään viihdy yksikseen pitkiä aikoja. Siksi perheessä olisi hyvä olla myös toinen lemmikki, mielellään toinen kissa tai kissojen kanssa toimeen tuleva koira. 

Minulle pennun turvallisuus on sen hyvinvoinnin ohella tärkeimpiä asioita. Siksi myyn pennut ainoastaan sisäkissoiksi, joita ulkoilutetaan joko valjaisiin kytkettynä (huom:aikuisen valvomana!)) tai ulkotarhassa.Tämä ehto kirjataan myös kauppakirjaan. Ragdollia ei koskaan tule päästää kulkemaan ulkona vapaana (ei edes niin, että se kulkee vapaana vahdittaessa- kissa voi säikähtää jotain ja päästä karkuun. Sitä uhkaa monenlaiset  vaarat. niin maalla kuin kaupungissakin. Ragdollin kiltti luonne, luottavaisuus ihmisiin (se ei tiedä, etteivät kaikki ihmiset pidä kissoista),muut eläimet, liikenne ym. vaarat  voivat olla sille kohtalokkaita. Ragdoll on hyvin koiramainen luonteeltaan ja tämän vuoksi virheellisesti tuudittaudutaan siihen tunteeseen, että sitä uskaltaa pitää edes hetken irti pihalla- se on kuitenkin kissa, eikä se ole samalla tavalla koulutettavissa pihalla pysyväksi kuin koira.

 

 

Varausmaksu:

Kun varaat pennun, varaus on ensin alustava. Maksettuasi varausmaksun 200 €, pentu on viralliseti varattu sinulle. Varausmaksu vähennetään kauppasummasta.

 

Varauksen peruuttaminen:

Mikäli ostaja peruu varauksen, palautan puolet varausmaksusta.

Mikäli kasvattaja peruu varauksen, palautetaan varausmaksu kokonaisuudessaan.

 


 

googleb2cc96fd8779bfab.html